sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Autismi kesällä

Autismin kirjo on näin keväällä täynnä auringon paistetta, onnea, rakkautta sekä yhtenäisyyttä ja niin se on ollut jo pitkään vaikeuksista huolimatta, mutta nyt näin Suomi 100 juhlavuotena se korostuu entisestään kun Suomen liput liehuvat, yhä voimakkaammin, taivas on kirkas, autismi Suomi 100 toiveet tehtiin ja Finlandia talo juhla pidettiin, Suomen armeijaa marssitettiin ja veteraaneja kunnioitetaan. Samoin Suomen ilmavoimat taivaalla jylisivät ja myös autisminkirjo on entistä näkyvämpi, kuin koskaan.
Suuri kiitos siitä kuuluu Autismisäätiön henkilökunnalle jotka vaikeina, joskus mahdottominakin hetkinä ovat yhdistäneet voimansa ja auttaneet sekä pelastaneet meidät pois vaikeista/vaarallisista tilanteista ja vieneet meidät eteenpäin. Kiitos kuuluu myös meidän vanhemmille jotka ovat meidät tänne maailmaan tuoneet ja meitä rakastaneet. He ovat mitalin arvoisia. Suurin kiitos kuitenkin kuuluu kuitenkin autismi, asperger, adhd, tourette henkilöille itselleen jotka rohkeasti ovat vieneet erilaisuuden, yhteistyön ja koko autismin rakkaudellista sanaa eteenpäin joka Suomelle sen luonnolle, menestykselle ja koko tulevaisuudelle suuri mahdollisuus. Autismin kirjon henkilöt ovat vieneet sanaa eteenpäin viimeisen 25 vuoden aikana soittamalla, laulamalla, runoilemalla, puheita pitämällä, urheilemalla, maalaamalla, piirtämällä valokuvaamalla ym… ja se on jo yksistään suuri esimerkki siitä että me autismin kirjon ihmiset olemme taitavia ja todella arvokkaita tälle yhteiskunnalle ja koko maailmalle. ”Yhdessä olemme 100vuotias Suomi"

perjantai 3. helmikuuta 2017

Juuso Jube Juntunen

Juuso Jube Juntunen

Työt:
Saunan lämmittäjä yrityksessä Kuusijärvi Savusauna
Huoltomies
kokemuskouluttaja yrityksessä Autismiliitto
Vaalitoimitsija ja varajäsen yrityksessä Perussuomalaiset Nuoret
Kokemusasiantuntija
Lajittelija yrityksessä Iiris Pro
Laulamassa/viriketoiminassa yrityksessä Sotaveteraani kuntoutussairaala

Työ valmennuksessa autismisäätiöllä:
Puhelinvaihde, aulapalvelija, alihankinta työt, lautapeli peliprojektissa järjestämässä ja juontamassa, kevätjuhla projektin suunnittelu ja siellä esiintyminen sekä juontaminen 

Lisäksi olen ollut 13 järjestön jäsen/toiminassa mukana mm autismiliitto ja Reserviläisliitto .

Koulut
Opiskelin ainetta Historia koulussa Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kävin koulua Työväenopisto (valokuvaus)
Kävin koulua Keskuspuiston ammattiopisto (Kiinteistöhoitaja)

Kurssit:
Luontokoulu, työturvallisuus, ensiapu, kokemuskouluttajakurssi, tulityö, Hero.

Harrastukseni/mielenkiinnonkohteeni:
Laulaminen (yli 90 tulkintaa ja noin 10 omaa sanoitusta),
runous (6 runoa),
näytteleminen  (4 elokuvassa ja pienelokuvassa, 4 videossa youtubessa ja 30 pienessä näytelmässä/koulunäytelmässä sekä teatteri ilmiössä)
valokuvaus (3 näyttelyä)
Piirtäminen (2 näyttelyä ja ollut taidekurssilla Herossa eli Helsingin erillaiset oppijat ry:ssä)
muut: laulujen tekeminen, tarinoiden kirjoittaminen, dinosaurus tutkimus ja Suomen histroria tutkimus, korttipelit ja maalaaminen.

Urheilu:
Biljardi, lentopallo, betangi, keilaus, lumijalkapallo, sähly.

Juonto tehtävät:
Juontamassa olen ollut mm. autismintietoisuuden päivää vuonna 2.4.2015 Narikkatorilla, Vatti loistaa tapahtumaa Espanlavalla kesällä 2016 sekä kaveri-iltaa asuinpaikassani joka oli 2013-2016 autismin kirjon henkilöille tarkoitettu ohjelmaa täynnä oleva ilta ja minä myös kehitin sen. 3 muutakin tapahtumaa olen juontanut.

Autismipuheet:
Olen ollut pitämässä puheita mm autismisäätiön tapahtumassa Malmitalolla 2013, autismin talvipäivillä 2015, autismintietoisuuden päivänä 2.4.2015, autismisäätiöllä asiakas areenassa 2016, yksilövalmentajien perehdytys tlaisuudessa autismisäätiöllä 2016 sekä autismisäätiön Myyrmäen valmennuskeskuksessa 2017. Olen puhunut kyseisissä tilaisuuksissa hyvin paljon autismin kirjon vahvuuksista ja siitä mikä on oikea tapa kannustaa sensijaan että autismin kirjon ihmistä aliarvioidaan heti ennekuin häneen ja hänen taitoihinsa yhteiskunnan hyväksi tutustuu tarkemmin.

Tässä pieni näyte 2.4.2015:
Puheeni / My Speech
Posted by Autismisäätiö / Autism Foundation Finland on 15.1.2015

Olen Juuso, 23 vuotias autismin kokemusasiantuntija, autismin kokemuskouluttaja, opiskelija ja autismisäätiön asiakas.

Asperger ei ole vamma vaan erityispiirre, eikä sitä tarvitse hävetä tai siitä olla nolona, vaan päinvastoin. Se on meille joilla on se, suuri elämän lahja joka on täynnä tietoa, taitoa ja tunnetiloja jotka tekevät meistä upeita ihmisiä juuri sellaisina kuin olemme. Olemme toki joidenkin silmissä ”erilaisia/outoja”. Olemme toki erillaisia, koska meillä on tämä diagnoosi, muuten olemme samanlaisia, samoista esi-isistä tultuja kuin kaikki muutkin.

Aspergerin oireyhtymään liittyy esimerkiksi paljon ylivilkkautta, aistiyliherkkyyttä, asioiden toistamista, tiettyjen rutiinien jokapäiväistä pakonomaista toistamista ja yhteen tai kahteen tai kolmeen asiaan paneutumista toisin sanoen yhteen tai kahteen tai kolmeen mielenkiinnonkohteeseen paneutumista esimerkiksi taiteeseen, urheiluun, dinosauruksiin, kulttuureihin, avaruuteen, kemiaan, astrologiaan, historiaan ym… ADHD:n oireyhtymään kuuluu myös mielenkiinnon kohteita, impulsiivisuutta ja äkkipikaisuutta. Touretteen kuuluu tik ja pakkoliike-oireita kuten päännykinää, jalanvispaamista, käsien taputtelua ja naksuttamista, jotkut saattavat kiroilla vähän väliä.

Noin 90 000 henkeä Suomessa arvioidaan täyttäneen autismi ja AS eli DSM-kriteerit.  Haluan korostaa sitä, että Aspergeri, Adhd, Tourette ja autismi henkilöt ovat yhtä fiksuja, mukavia sekä arvokkaitta tälle maailmalle kuin kaikki muutkin. Itselläni on mm. asperger, adhd ja tourette ja olen kokenut paljon haasteita, vaikeuksia ja mm. tik oireita sekä kiusaamista, mutta silti olen niistä selvinnyt enkä omista katkeruutta ja olen päässyt esiintymään niin omissa pienissä näytelmissäni, teatterissa ja elokuvassa (avustajana), laulamaan ja tulkitsemaan Finlandiaa, kansanlauluja, iskelmiä ja omia laulujani kuten Itkevä poika, tekemään runoja, maalauksia, piiroksia, ottamaan valokuvia omaan valokuvanäyttelyyni, tutkimaan Suomen historiaa, esihistoriaa ym… enkä koe ylpeyttä liikaa.

Haluan nostaa hattua teille kaikille ja osoittaa suuren ja lämpimän kiitoksen teille kaikille jotka teette meidän hyväksi suurta työtä joka auttaa meitä selviämään tässä maailamssa ja ymmärtämään tämän maailman realisuuden ja muuttumisen. Kiitän teitä kaikkia 100% yhtäpaljon johtoportaista, uusimpiin autismiin perehtyviin opiskelijoihin saakka. Haluan antaa suurta kunnioitusta ja kannustusta kaikille autismin kirjon henkilöille, suurta kiitosta ystävilleni ja lähimmäisilleni (myös sukulaisille) suuresta tuesta joka on ollut vertaansa vailla, äidilleni ja isälleni siitä että olen olemassa heidän antaman suuren ja rakkaudellisen kasvatuksen ansiosta juuri tällaisena hyvänä tyyppinä kuin olen, kotipaikkani asumistovereille suurista ja hyvistä kannustavista hetkistä ja olette muutenkin mahtavia tovereita sekä antaa kiitoksen kotipaikkani asumisvalmentajille hyvistä hetkistä ja kannustavista asumisopeista jatkakaa samaan malliin teette kaikki kukin omalla persoonallanne äärimmäisen hyvää työtä. Erikois kiitoksen haluan antaa vastuuvalmentajalleni joka suurella omatunnollaan, sydämmellään, kannustuksellaan, päättäväisyydellään sekä hyvällä kurilla on antanut minulle paljon hyvää, onnellisia hetkiä kotipaikassani ja suuria elämän oppeja niin asumiseen kuin moneen  muuhunkin asiaan kuten esimerkiksi itsehillintään joka on minulle todella tärkeätä.

Minun mielestäni asperger on kaikkea muuta kuin mitä meitä kohtaan on ennakkoluuloja. Esimerkki 1. Minua on paljon kiusattu, mutta myös kehuttu. Esimerkki 2. Minä en ehkä osaa matematiikka kovin hyvin enkä Engalntia, mutta tiedän todella paljon Suomen historiasta ja esihistoriasta ja osaan laulaa, tehdä taide teoksia ja kirjoittaa runoja, koska ne ovat minun mielenkiinnon kohteitani. Hyvät autismi toverini autismi on osa minua se on myös osa teitä, olen uskonut unelmiini ja toteuttanut ne ja menestynyt niissä uskokaa tekin omiinne ja toteuttakaa ne.

juuso

I am Juuso, a 23-year old autism experience instructor, a student and a client of Autism Foundation of Finland.

Asperger is not a disability, but a characteristic and it should not be ashamed of or be embaressed about, but the opposite. For us who have it, it is a great gift of life full of knowledge, skill and feelings that make us wonderful people just the way we are. Sure some people see us as “different/weird”. We are sure different, because we have this diagnose, but in other ways we are the same asothers, came from the same forefathers as others.

With Asperger syndrome people often have for example hyperactivity, sensory sensitiveness, repetition of things, obsessive repeating of the same routines every day, and delving into two or three things – that is to say delving into special interests such as art, sports, dinosaurs, cultures, space, shemistry, history and so on. People with ADHD also have special interests, impulsivity and short-temperedness. In Tourette persons have tics that are dyskinesias, such as head twitching, leg shaking, hand clapping and flicking, some might swear every once in a while. About 90 000 persons in Finland are estimated to fill autism and Asperger criteria.

I want to highlight that individuals with Asperger, ADHD, Tourette and autism are as smart, nice and important to this world as other people. I myself have Asperger, ADHD and Tourette, and I have experienced a lot of challenges and difficulties such as tic-symptoms and bullying, but I have survived from those and am not bitter. I have gotten to perform in my own plays, theatre and a movie (as aassistant), to sing Finlandia, folk songs and my own songs such as The Crying Boy, to make poetry, paintings, drawings, to take pictures to my own exhibition, to study the history of Finland, pre-history… and I don’t feel too much pride.

I want to raise my hat for all of you, and to give a great and warm thank you for each one of you who make great job that helps us to survive in this world, and to understand this world reality and changing. I thank you 100% as much from administration to new students who are still orientating themselves with autism. I want to give great respect and encouragement to all people on the autism spectrum, great, great thanks to all my friends and close ones (also relatives) for the support that has been without limits, to my mother and father from my existence, and from their loving raising that has made me this good person I am, peers in my home place who have given me great and encouraging moments, and you are wonderful friendsother way, and give thanks to coaches in my home place from all the good moment and teaching about living, keep on going, you all make extremely good job with your personalities. Special thanks I want to give to my own coach, who with her great conscience, encouragement, determinations and good discipline has given me a lot of good, happy times in my home place and great learns of life in both housing and other things, such as self-control, that is really important to me.

I think that Asperger is everything but all those things that prejudices are about. For example: 1. Have have been bullies a lot, but I have also been praised a lot. 2. I might not be good with math or English, but I know extremely much about history of Finland and pre-history, and I can sing, are art work and write poems, because those are my special interests. Dear autistic peers: autism is a part of, it is a part of you too. I have believed in my dreams and fulfilled them and succeeded in them. Believe in your dreams and make them come true.  

maanantai 16. tammikuuta 2017

Usko hyvään huomiseen Believe it good for tomorrow

Usko hyvään huomiseen
 

Uskossa hän elääpi, hyvää hän takoopi, huomista laittaen ja siitä riemuiten, mitä tullessaan tuopi sen kohtalo vain suopi. Maassani on hyvä olla, täällä et ole vain nolla. Olet mestari itsesi ainoa, älä hyväksy vainoa, sil ihmisen pitää olla asenteella nöyrällä, mutta ei yli itsensä rakoilla tai nappi irtoen nöyristellä.
Usko itseesi, hyvään huomiseesi, sil jokainen aamu on ain uus, se on taas yhden uuden askeleen voittoisuus.
Ole itsellesi tunnollinen, kohtalon rakkaallesi uskollinen, sukulaisillesi rehellinen, isänmaassasi voittavainen. Anna myös kunnioitus eläimille, ne ovat nousseet kauan ennen meitä maanpinnalle. 

J.M Juntunen
 

In faith he will live, he takoopi good, tomorrow and putting it gleefully, what tresses will usher in the fate of a swamp.My country is good to have, here you are not just a zero. You are the only master of yourself, do not accept the persecution, ey man must be a humble attitude, but not more than self-blistered or badge irtoen kowtow.
Believe in yourself, tomorrow's good, sil every morning is a neo ain, it is yet another new step in the victory.
Be yourself a conscientious, faithful to the fate of your loved one, relatives honest, isänmaassasi for winning. Is also given to respect for the animals, they have risen long before us on the ground. J.M Juntunen

Mitä toivon vuodelta 2017? What I hope for the year 2017?



Jos ihminen hävitti jääkauden suuret nisäkkäät noin 30 000-10 000 vuotta sitten kuten mammutit, jättisarvihirvet, villakarvasarvikuonot ym... niin toivon että 30 000-10 000 vuotta myöhemmin vuonna 2017 jkr homo sapiens olisi muuttunut. Osoitetaan vuonna 2017 kunnioitusta ja rakkautta maapallon eläimiä kohtaan jotka ovat anteeksi antavaisia, rakkaudellisia ja vaatimattomia eivätkä tarvitse mitään hienouksia toisin kuin me haluamme, haluamme vain valtaa, rahaa, sotaa ja näin ollen vaalimme vain yhtä asiaa, kuolemaa. Meidän kannattaa muistaa että olemme kuitenkin osa luontoa omalla tavallamme ja elintavoillamme kuten oli jo mahtava tyrannosaurus rex 65 miljoonaa vuotta aikaisemmin. Evoluutio kohtelee meitä samalla tavalla kuin kaikkea muutakin elämää maapallolla jo 600 000 000 vuoden ajan. Jos vaurioitamme sitä vaurioitamme yhtä paljon myös itseämme ja tämä kannattaa muistaa ja takoa tulevien sukupolvien mieleen jos meinaamme että ihminen säilyy maapallolla vielä monta tuhatta vuotta sillä meillä olisi myös paljon hyvää annettavaa. Toivotaan että kohtalo auttaa meitä tässä jotta voimme antaa rakkautta enemmän toisillemme ja eläimille.Juuso Michael ”Jube” Juntunen

If a man destroyed the large mammals of the Ice Age about 30 000-10 000 years ago as mammoths, jättisarvihirvet, wool coat rhinoceroses, etc ... so I hope that 30 000-10 000 years later, in 2017 AD gay sapiens would have changed. It is shown in 2017 of respect and love for the Earth to animals that are forgiving, loving and modest and do not need any frills, unlike what we want, we just want power, money, war, and therefore cherish one thing, death. We should remember, however, that we are part of nature in our own way and lifestyles as was already the mighty Tyrannosaurus Rex 65 million years earlier. Evolution treat us the same way as all other life on the planet already 600 000 000 years. If the damage it as much damage to ourselves and this is worth to remember and to forge the mind of future generations if meinaamme that man will remain on Earth for many thousands of years since we had a lot of good to give. Let's hope that fate will help us here so that we can give more love to each other and to animals. Juuso Michael "Jube" Juntunen

maanantai 9. tammikuuta 2017

Suomi piirrokset

Jatkosota hyökkäysvaihe 1

Suomalainen sauna ja sisu

Minun sukuni piirteet

Suomen kansallislintu nousee siivilleen

Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius

Urheilu kuningas Paavo Nurmi

Suomen marsalkka Mannerheim

Jatkosodan hyökkäysvaihe 2

Sukuni päämies

Kantava sotilas


Mannerheim ja Walden

Kunnian Mannerheim

Suomen marsalkka pohtii vakavia

Kallio, metsä ja joki

Jatkosodan hyökkäysvaihe 3

Jatkosodan hyökkäysvaihe 4

Suomen valkoinen ruusu

maanantai 2. tammikuuta 2017

Minun suuret mielenkiinnonkohteeni. -1 kohde Suomi-


Minun näkemykseni Talvi, jatko ja Lapin sodasta on että Suomi voitti ne koska Suomi oli aiheuttanut viholliselle monin kertaiset henkilö ja materiaali vahingot sekä säilyttänyt itsenäisyytensä ja täytyy myös muistaa että Suomi voitti viimeiset Suomen ja Venäjän välillä käydyt taistelut Tali-Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Ilomantsissa.
Aluksi kauan sitten ajattelin että Suomi hävisi sodan ja olin murheissani siitä, mutta kuultuani sotaveteraanien koskettavia tarinoita ja tutkittuani kirjoja ja dokumentteja uudelleen sekä kuultuani äitini lohduttavat sanat että "Jos Suomi olisi hävinnyt niin et sinäkään nyt olisi siinä seisomassa ja saati kiukuttelemassa aiheesta" niin olin mietinyt asiaa uudelleen ja tullut siihen tulokseen että kyllä Suomi on voittaja.   


Suomen historia alkoi minua kiinnostamaan niin että oli kaunis kesälomapäivä vuonna 2004 ja olin ehtinyt katsoa tuntematon sotilas (1955) elokuvan joka itsenäisyyspäivä siihen mennessä. Vasta 2004 aloin kiinnostumaan tuntemattomasta sotilaasta sen musiikin kautta koska se oli mahtipontista ja kylmiä väreitä tuovaa. Soitin sitä peräti 100 ääni voimakkuus asteella ja se kolahti minuun niin että päätin ruveta tekemään omaa isänmaallista musiikkia kuten ”Itkevä poika” ja ”Kaunis Suomi” isänmaallisia runoja, maalauksia, valokuvia, piirroksia ja kirjoituksia ja näitä kaikkia päätin esittää ensin Invalidisäätiöllä, Citytulppaanissa, ylä-asteella ja sitten myös veteraanitalolla johon pääsin työharjoitteluun yläasteeltani kautta. Veteraanitalolla Oulunkylässä lauloin mm. Finlandia hymniä, Maamme laulua ja Tapio Rautavaaran lauluja. Kiitin myös kädestä pitäen veteraaneja maamme pelastamisesta. Pidin heille myös puheita ja juttelu hetkiä. Pianolla olen soittanut Finlandia ainakin Ainolassa, Kappeli ravintolassa, Kyyhkylän kartanossa Mikkelissä Saimaalla. Lauloin silläkin olevalla sotaveteraani talolla Finlandia hymnin, Itkevän pojan sekä Veteraanien iltahuudon. Olen myös tehnyt paljon isänmaallisia näytelmiä joissa olen esittänyt 3 kertaa C.G.E  Mannerheimia, Jean Sibeliusta, vänrikkiä, luutnanttia, kapteenia, majuria ja kenraalia ja myös teatterissa Tapio Rautavaaraa, Irwin Goodmania sekä Reijo Taipaletta. 

Olen myös ollut mukana politiikassa vaalilautakunnassa kahdesti ja varajäsenenä.

Olin myös kunniavartiostossa 2013 jouluna sekä Suomen reserviläisliiton lippua kantamassa lippulinnassa Reserviläisliiton 60vuotis juhlatilaisuudessa Suomen marsalkka C.G.E Mannerheimin haudalle huhtikuussa 2015. Täytyy sanoa, että minua hieman jännitti kieltämättä, koska hotelli presidentissä josta lähdimme sovimme, että sen lipun jonka kukin ottaa kannettavakseen Hietaniemenhautuumaalle niin sen lipun myös kantaa lippulinnassa, no minä sitten otin ihan lonkalta jonkun lipun ja vasta kun nousimme bussista niin tajusin hiljaa itsekseni että ”ei hemmetti, minullahan on Suomen lipun jälkeen lippulinnan tärkein lippu" ja tiesin että nyt minulla on suuri vastuu." Lippulinnan johto antoi minulle ohjeet jotka kuuntelin 100% tarkkuudella ja kun klo löi sen tietyn ajan jota en enää muista olin jo sisäistänyt mikä on minun tehtäväni ja johto huusi että "Lippulinna asento! Käännös oikeaan päin! Tahdissa MARSS!" Ja näin lähdettiin kohti sankari hautoja. Ja jännityksestä huolimatta jota en tietenkään enää näyttänyt minun osuuteni meni 100% hyvin. Kannoin lipun niin kuin pitikin. Kun saavuimme paikan päälle niin Suomen lipusta aina seuraava ja seuraava meni askeleen taaksepäin ja jäätiin siihen paikallemme ja soittokunta soitti ensin Oi kallis Suomen maa, sitten vietiin seppele sankari ristille jolloin minä tein Suomen reserviläisliiton lipulla kunniaa 90 asteen kulmassa ja sitten seppele vietiin marsalkka Mannerheimin haudalle jolloin Helsingin piirin lippu teki kunniaa 90 asteen kulmassa. Sitten soittokunta soitti Suomalaisen ratsuväenmarssin ja tämän jälkeen Porilaisten marssin. Sitten marssimme takaisin bussiin joka vei meidät takaisin hotelli presidenttiin jossa valmistauduimme seminaariin jossa olin äänten laskija nimityksellä.

Olen tavannut paljon suomalaisia upseereita kersantista kenraaliin sekä ollut ainakin 4 itsenäisyyspäivän juhlilla kuten Finlandia talolla 4 luokalla ja 2013 Vuosaaressa jossa tapasin paljon veteraaneja ja juttelin kenraalin kanssa ja kättelin häntä.
Olen kantanut myös  Suomen lippua itsenäisyyspäivän juhlilla Kustaa-Aadolfissa (Autismisäätiön tukiasumisyksikkö) 2015 ja 2016 itsenäisyyspäivän juhlassa johtanut lippulinnaa. 

Olen 5 Suomalaisen järjestönjäsen ja minulla on 4 nimikettä mm. Partion ryhmänjohtaja. Minulla on myös 8 kunnia pinssiä/merkkiä. Olen myös saanut myöntää 3 kunniamerkkiä.               
Olen kirjoittanut ja lukenut myös 5 tarinaa Suomen historiaan liittyen.

Se mitä toivon 100 vuotiaalta Suomelta on se että täällä olisi enemmän rakkautta Suomea, toisiamme ja kauniin luonnon eläimiämme kohtaan ilman että saastuttaisimme liikaa. Lisäksi toivon veteraanien sanan säilymistä ja sitä että laitamme muistiin kaikki mitä he kertovat sillä siitä tulee olemaan Suomelle hyötyä vielä useiden sukupolvien päähän. Toivon myös että 100 vuotiaassa Suomen tasavallassa autismin kirjon ihmiset otetaan vastaan saman arvoisina, auttavina, empaattisina ja rakkaudellisina ihmisinä jotka haluava olla osa tätä yhteiskuntaa ja tehdä myös isänmaansa eteen valtavasti töitä niikuin me kaikki muutkin koska me oikeasti haluamme kun meille siihen annetaan suurempi mahdollisuus.

Minun oma henkilökohatinen unelmani on se että voisin kertoa yhä enemmän ihmisille miten upeassa ja kauniissa maassa me elämme.