lauantai 19. joulukuuta 2015

Ihmisen evoluutio.

Ihmisen evoluutio menee niin että ensin oli nykypäivän Makeja (jotka siis ovat Madagaskarilla eläviä kädellisiä) muistuttavia alkukantaisia kädellisiä noin 49 miljoonaa vuotta sitten todennäköisesti jopa hieman aijemminkin, sitten oli Eoseeni kausi jolloin puissa eli Goninotiaksi nimetty kädellinen joka fossiilien perusteella jo muistutti nykypäivän esimerkiksi Häntäapinoita. Tämän jälkeen meni monta miljoonaa vuotta ennekuin tapahtui seuraava hyvin merkittävä askel kädellisten historiassa ja kirjaimmellisesti "askel" nimittäin noin 3,4 miljoonaa vuotta sitten kun Afrikasta alkoivat puut häviämään ja vihreät ruohot ilmestyivät maapallolle niin jotkut kädelliset joutuivat siihen tilanteeseen että niiden oli joko sopeuduttava tai kuoltava pois ja ne sopeutuivat ja laskeutuivat puista kahdelle jalalle ja tämän aivan uuden lajin nimeksi on annettu Australopiketus eli Etelänapina joista kuuluisin yksilö "Luchy" on nimetty The Beetlesin kappalleen mukaan. Tämän jälkeen kehitys tästä kaksi jalkaisesta ihmeesta lähti kahteen suuntaan noin 2 miljoonaa vuotta sitten, ihmisapinoihin kuten Simpansiin ja Gorilloihin ja toinen taas ihmisiin joiden seuraava esi-isä oli lihaa syövä Homo Habilis, joka keksi ensimmäisenä olentona koko maapallolla työkalun, kivikirveen joista kehitys johti lopulta ydinaseisiin. Sitten noin 1.5 miljoonaa vuotta sitten sen niminen kun Homo Ergasters oli ensimmäinen joka lähti vaeltamaan ja lähti mm Aasiaan jossa siitä tuli aivan uusi laji, Homo Erectus joka keksi tulen käytön. Tämän jälkeen tuli Hailderbergin ihminen joka eli noin 500 000 vuotta sitten joka jossain vaiheessa jakautui kahteen ryhmään joista toinen jäi Eurooppaan jossa alkoi jääkausi ja toinen lähti takaisin esi-isiensä alueille Afrikkaan jossa alkoi vaarallisen kuivat ajanjaksot. Euroopassa eli Neadertaalin ihminen noin 30 tuhatta vuotta sitten joka eli monta tuhatta vuotta rauhassa mm metsästäen ja tiedetään että he myös jo hautasivat vainajansa. Afrikassa kehittyi Homo Sapiens eli nyt tarkkana, toiselta nimeltään Cromanjon eli Nykyihminen eli me, me kehityimme Afrikassa Hailderberkin ihmisistä jotka tulivat takaisin Afrikkaan. Afrikassa nykyään asuvat ihmiset ovat sinne jääneiden Homo Sapienssien jälkeläisiä kun taas sieltä noin 35 tuhatta vuotta sitten lähteneet joukot jotka kohtasivat Euroopaassa Neadertaalinihmisen ja jotka ehkä huom ehkä ovat saattaneet pariutua myös Neadertaalien kanssa ovat meidän eli Eurooppalaisten, Amerikkalaisten, Aasialaisten ja Oseenialaisten esi-isiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti