Sain ne 5-7 vuotiaana
Kun kuulin sanan autismi, se tuntui erittäin jännittävältä. Kun kuulin,
että minulla on myös asperger, olin
ihmeissäni, mutta en kuitenkaan antanut sen häiritä elämääni pikemminkin päinvastoin.
Minulle autismin kirjon henkilönä oleminen tarkoittaa suuria mahdollisuuksia, taitoa ja oman imagon löytämistä.
Minulle oli tärkeätä saada olla koko ajan esillä. Tein mm mielenkiinnonkohteisiini pohjautuvia esityksiä kuten Teräsmies, tyrannosaurus rex, turtles sekä pieniä upseeri esityksiä koska olin kiinnostunut jo 12 vuotiaana Suomen historiasta. Tykkäsin myös tehdä taikuri esityksiä ihmisille kuten kortti ja naru temppuja jotka osasin hyvin. Lisäksi tykkäsin tehdä sarjakuvia, runoja ja lauluja, tykkäsin käydä kuntosalilla, pelata sählyä ja biljardia.
Minulla oli käytökset jotka poikkesivat hyvin paljon muista pihan esikoulu ikäisistä kavereistani. Niitä olivat jatkuva pälpättäminen, muiden leikkeihin kokoajan puuttuminen, jatkuva kateus jos jollakin oli sitä kivaa mitä minulla ei ollut ja nauraminen jos joku satutettuaan itsensä kirosi. Olin myös ala-asteeni "vammainen" joka oli muita huonompi ja jota ei opettajatkaan lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta puolustanut. Myös äitini kanssa koin uhkaavia ja aggressiivisia hetkiä koska uskalsin koulupäivän jälkeen vasta kotona purkautua koulussa päivän aikana koetusta kärsimyksestä. Ylä koulussa taas koin tämän lisäksi väkivaltaa ja yhä voimakkaampaa yksinäisyyttä, koska halusin kovasti löytää tyttöystävän jota en koskaan vielä tuolloin löytänyt. Tästä voisi saada nytten sen kuvan että elämäni on ollut pelkkää tuskaa ja tylsyyttä, mutta se on väärin käsitys nimittäin seuraavaksi mitä kerron on myös totuutta ja täysin toisellainen kuva elämästäni asperger henkilönä.
4-15 vuotiaana tein paljon autismiesityksiä, tein myös muita pieniä näytelmiä, urheilin montaa eri lajia, kävin yhteislaulu ryhmässä ala-asteella josta tie johti omaan soolo laulamiseen, laulujen sanoittamiseen ja säveltämiseen. Lisäksi tein paljon maalauksia, runoja joista yksi edusti Suomea 2006, piirroksia ja sarjakuvia. Liityin myös Citytulppaani nimiseen yhdistykseen vuonna 2006 kummina. Peruskoulu aikojen kiusaaamiset johtivat sensijaan että olisin katkeroitunut niin siihen että vahvistuin henkisesti tekemään valtavasti asioita ja näyttämään kiusaajille että me asperger, adhd ja tourette henkilöt olemme yhtä taitavia ja mestareita omissa mieleinkiinnon kohteissamme ja elementeissämme kuin kuka tahansa muukin. Ja sen olen pystynyt todistamaan. Vuonna 2008 olitin työharjoittelun ja kesätyöt sotaveteraani talolla Oulunkylässä laulamis ja viriketoiminnan puolella. Suomen historia ja erityisesti talvisota 1939-1940, jatkosota 1941-1944 ja Lapinsota 1944-1945 ovat minulle suuria mielenkiinnonkohteita ja voin vakuutta että tiedän noista niin paljon että minulta voi kysyä melkein mitä tahansa niistä ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Olen myös valtavan kiitollinen sotiemme veteraaneille heidän tekemästään työstä Suomen hyväksi. Tällä hetkellä olen autismin kokememusasiantuntija ja kokemuskouluttaja, ollut 4 työssä josta olen saannut rahaa, työvalmennuksessa autismisäätiöllä jossa olen tehnyt ainakin 5 eri projektia ja olen myös harjoittelemassa siellä vahtimestarin töitä, ammattikoulussa, työväenopistossa, avoimessa yliopistossa, 10 taide harrastuksessa mukaan lukien laulaminen, näytteleminen, runous ja valokuvaus, 10 urheiluharrastuksessa mm biljardi, keilaaminen, lentopallo, juoksu ym sekä olen myös ihanassa asuinpaikassa ja on palkintoja, kunniamerkkejä diplomeita ym ja tämä kaikki sen takia koska autismin kirjo on osa minua ja minulla on usko hyvään huomiseen. Tulevaisuudesta odotan luonnollisesti haasteita, mutta myös pysyvää työpaikkaa, suurta rakkautta ja paljon lisää aktiivista toimintaa. Minun oma autismin kirjoni on ollut minulle tärkeä osa tässä elämässäni ja elämän työssäni autismin, isänmaallisuuden ja musiikin parissa ja se on syy siihen miten minä Juuso Juntunen olen kehittynyt tällaiseksi kuin olen ollut ja olen tällä hetkellä. Minä olen autismin kirjolaisena uskonut omiin unelmiini ja toteuttanut ne ja niin kannatta kaikkien tehdä, niin unelmat varmasti toteutuu.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti